6.4.2017
Olo on yksinäinen, vaikka vieressäni istuu ihminen. Olo on tyhjä, vaikka elämäni on paikasta toiseen juoksemista. Katseestani on hävinnyt lämpö. Tuijotan tyhjyyteen. Ajatukseni ovat yhtä isoa sumua. Miten voin kertoa muille mitä tunnen, jos en edes itsekkään tiedä? Kyyneleet valuvat silmistäni lakanoille ja jättävät pienet märät jäljet. Olen niin väsynyt. Haluan käpertyä sängyn pohjalle enkä enään koskaan nousta. Olo on, kuin olisin juossut juuri maratoonin. Ummistan silmäni, haluan nukahtaa ainiaaksi. Tuntuu, kuin raahaisin mukanani jotain raskasta ja painavaa, eikä kukaan auta sen kantamisessa. Joka kerta, kun taakka ei tunnu niin raskaalta ja saan pienen toivon pilkahduksen niin joku mörkö pääni sisällä painaa minut takaisin alas. Katson epätoivoisesti kohti taivasta toivoen apua, mutta vastaukseksi saan vesipisaroita kasvoilleni. On, siis jatkettava omillaan...
- Nora
Tykkäsin sun postauksesta :) Käy kurkkaa myös minun blogini :
VastaaPoistaMoi kasinoaiheinen uusi blogini jota kirjoittaa 33 vuotias mies pääkaupunkiseudulta.
https://kasinokeisarin.blogspot.com/